MATIKKA 5 YHTÄLÖT

YHTÄLÖT

Tässä jaksossa opimme ratkaisemaan yhtälöitä ja epäyhtälöitä erilaisin keinoin. Opimme myös ongelmanratkaisua yhtälön avulla.

tiistai 26. huhtikuuta 2011

27.4.2011

Testipäivä. Tunnin alussa harjoiteltiin potensseja siten, että Vuokko laittoi potenssilaskuja taululle joita oppilaiden piti laskea sekä kertoi perjantain ohjelmasta ja ryhmistä. Vuokko myös laittoi oppilaat muistelemaan erinlaisia potenssisääntöjä sekä opetti muutaman uudenkin sellaisen. Pian laskujen jälkeen Vuokko jakoi testit ja kaikki alkoi laskea niitä. Testit tehtiin nopeasti ja Vuokko auttoi muutamia oppilaita vaikeissa kohdissa kunnes melkein kaikki testit oltiin palautettu. Sitten Vuokko laittoi valkokankaalle neljä pyramidilaskua joita suurinpiirtein kaikki alkoi laskea. Itse Vuokko taas oli tietokoneella ja vähänväliä tarkkaili sekä auttoi oppilaita eri tavoin. Kilpeläinen yritti kovasti pähkäillä laskujaan mutta ei onnistunut. Tunti häämötti jo loppuaan ja Jannella oli hiki otsassa laskeessaan vielä testin laskuja. Pian Vuokko kertoi ryhmät ja heille tulevista oppilaista. .!.-.-.!.

sunnuntai 17. huhtikuuta 2011

Potenssilaskuja lisää

Perjantaina 15. 4. opiskeltiin lisää potenssia. Huomattiin, että negatiivinen luku täytyy laittaa sulkuihin, jos se korotetaan potenssiin. Saimme myös peilausprojektit, joiden tarkastelussa meillä meni jonkin aikaa.

keskiviikko 13. huhtikuuta 2011

Potenssi

Keskiviikkona 13.4. opittiin potenssi.
Läksyksi tulivat s. 180 tehtävät 8 ja 9.

maanantai 11. huhtikuuta 2011

11.4.2011

Jatkoimme muuttujakirjaimen opiskelua. Läksyksi tuli tehtävät 20, 21, 23 ja 25 sivuilta 105-106, sekä tehtävät 4 ja 5 sivulta 180.