MATIKKA 5 YHTÄLÖT

YHTÄLÖT

Tässä jaksossa opimme ratkaisemaan yhtälöitä ja epäyhtälöitä erilaisin keinoin. Opimme myös ongelmanratkaisua yhtälön avulla.

tiistai 31. tammikuuta 2012

APPS-arvio 4: touchyMath


Apps-arvio 5: Math-Level 8 (Skolemat.dk)

Tästä ohjelmasta arvioidaan yhtälönratkaisua käsittelevä osuus eli sudoku.

Oli mukava pelata. Huono puoli pelissä oli se että laskut täytyi laskea päässä, ja niitä tuli paljon ennenkuin  oikea vastaus tuli ilmi. Peli jaksoi innostaa jonkun aikaa, mutta kun peli alkoi toistaa itseään löysimme porsaanreijän. Lausekkeita täytyi klikata niin kauan, kunnes oikea vastaus löytyi ja koska vääristä vastauksista ei tullut miinuspisteitä pelin saattoi ratkaista huippupistein nopeassa ajassa. Oppimme jonkun verran muttemme hirveästi. Näissä peleissä on vielä paljon suunittelun varaa ja plussaa olisi jos peli olisi suomen kielellä!

Topias ja Jonne

tiistai 24. tammikuuta 2012

HEI! Mukavaa TET-jaksoa kaiklille 8D-luokkalaisille!
Tetin jälkeen meillä on enää yksi kertaustunti ennen koetta. Tehkääpä siis kunnolla kotitehtävät, että osaatte sitten kysyä ensi maanantaina epäselviä asioita.
Tänään opiskeltiin SUHDE ja VERRANTO.
Kotitehtäväksi tuli tehtävät 264-265 sivulta 155 sekä 283-285 sivulta 159.

APPS-arviointi 2: Mathination

Ohjelma oli sekava, eikä siitä oppinut oikeastaan mitään. Tuntui että olisi hyödyllisempää tehdä mathintionin tehtävät omaan vihkoon.Tehtäviin ei jaksanut kunnolla keskittyä, koska ne voi ratkaista vain liikuttelemalla numeroita sekavasti ympäriinsä. Vaikka piti keskittyä Mathionationiin, silti keskityimme enemmän tuntiin, koska tehtävien ratkaisuun ei oikeastaan edes tarvinnut keskittyä.

Katariina ja Netta

APPS- arviointi 1: Algebra touch

Ohjelma oli ihan kohtuulinen.En itse tykännyt ohjelmasta kovin paljon , koska en oppinut siitä kovin paljon.Mutta on hyvä asia , että tietokoneilla ja tabbareilla pystyy tehdä erillaisija asioita.Opin myös muutamia asioita esim.että x pitää laittaa vasemmalle puolelle ja kokonaisluvut oikealle puolelle.Myös etu merkki pitää vaihtaa jos vaihtaa numeroitten puolta.T.sakke
^obvious troll is obvious
Mielestäni ohjelma oli kiva ja toi vaihtelua matikan tunnille. Opin siitä ainakin yhdenlaisen laskukaavan, jota voin noudattaaa jatkossakin. Ohjelmaa oppi käyttämään helposti yhden laskun jälkeen. Aiheeseen oli helpompi keskittyä, koska se oli jotakin uutta. Suositelen ohjelman käyttöä muillekkin. -Rosa 

Se ohjelma oli liian helppo ja tylsä. Ei siitä oppinut oikeastaan mitään. Onhan toi tietenkin mukavampaa kuin vihkoon laskeminen. Huonoja puolia oli helppous ja yksinkertaisuus. - Ville      ...True story

Ohjelma oli tylsä ja ärsyttävä. Se oli kuitenki mukavaa vaihtelua matikan tuntiin. Ohjelmistä voisi tehdä mielenkiintoisempiä. Ohjelma oli englannin kielinen ja tekstin lukemiseen ei jaksanu keskittyä. Kyllä siitä kuitenkin oppi jotakin ja tehtävien tekeminen oli paljon nopiampaa kuin vihkoon. - Janne

Ohjelma oli todella ärsyttävä, koska numeroita piti sirrellä ja heitellä ja vedellä viivoja yli niin se otti tosissaan päähän kun välillä ei tajunnu. Ohjelma oli englaniksi ja siksi se oli tylsää mutta oli nopeampaa kui vihkoon laskeminen tai lausekkeen kirjoitus.

sunnuntai 15. tammikuuta 2012

viikko 2

Kertasimme yhtälönratkaisun vaiheet.

1. Poista sulut

2. Siirrä kaikki X:ää sisältävät termit yhtälön vasemmalle puolelle.
                                Muista: Kun siirrät termin, vaihda samalla etumerkki!
3. Siirrä kaikki muut termit, jotka siis eivät sisällä X:ää yhtälön oikealle puolelle.

4. Suorita yhteen- ja vähennyslaskut.

5. Jos X:ää sisältävässä termissä on nimittäjä, kerro yhtälön molemmat puolet nimittäjällä.

6. Jos X:ää sisältävässä termissä on kerroin, jaa yhtälön molemmat puolet tällä kertoimella.

Nyt yhtälön pitäisi olla muotoa x = a,  missä a on siis yhtälön juuri.





maanantai 9. tammikuuta 2012

Uusi vuosi, uudet laskut

Tänään alkoi uusi vuosi, joten oikein hyvää uutta vuotta kaikille!
Kertasimme edelleen yhtälöitä.
Aiheena olivat identtinen yhtälö (esim 0=0) ja epätosi yhtälö (esim 0= - 5).
Samalla kertasimme yhtälön ratkaisun vaiheita. Miten poistetaan sulut, miten termejä siirretään ja miten nimittäjät poistetaan.



 Kotitehtäväksi tulivat tehtävät 146 ( sivulta 131) ja 23 ja 24 sivulta 177.